12.2.09

BodyLife.

Terve!

Nyt kun lääkärit kielsivät kaikenlaiset kontaktilajit, niin olen panostanut pelkästään punttihommiin. Painoakin on tarttunut jonkin verran(6kg). Tarkoitus olisi jatkaa tätä rataa ainakin jonkin aikaa.

Munuainen voi edelleen hyvin. Tällä hetkellä kontrollikäyntejä on kahden viikon välein. Kerran kuussa käyn hengittelemässä oyksissa antibioottia, mutta sekin loppuu toukokuussa. Myöskin hyljintälääkitystä on voitu vähentää aika paljon siitä mitä se oli alussa.

Lauantaina olisi tarkoitus käydä tekemässä ensimmäinen treeni Oulun uudella Classic Gymillä. Yritän ottaa vähän videokuvaa treeneistä, niin näette miltä siellä näyttää. Tai tulkaa itse testaamaan huippulaitteita, sillä ensimmäinen kerta on ilmainen :)

5.2.09

Back to basics

Se on moro!

Ouluunkin saatiin vihdoin Classic gym, tuo raudan pumppaamisen alkujuuria kunnioittava, perinteinen punttisali. Avajaiset pidetään maanantaina 9.2.2008.

Minua henkilökohtaisesti kiinnostaa tietenkin salin laitteet, joten kävin testaamassa niitä etukäteen alkuviikosta. Voin muuten todeta, että nämä laitteet ovatkin kuntosalilaitteiden Roll's Royceja.
Se on kuin lapsi pääsisi karkkikauppaan, kun meikäläinen pääsee hiplaamaan tuollaisia laitteita :D Salilla on myös joitain sellaisia spesiaali laitteita, mitä en ole päässyt kokeilemaan sitten Kalifornian legendaarisen Gold's Gymin.

Henkilökunta on myös erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa. Tulkaahan kaikki tsekkaamaan uusi sali ja testaamaan huippulaitteita.

Lisätietoja täältä: http://www.classicgym.fi/index.asp?view=OULU