Torttua!
Treenit meni hyvin, tein olkapäitä ja pitkästä aikaa myös trapeziukset. Napa ei enää vihoittele, mutta ei ole ihan sellainen kuin haluaisin, toivottavasti se tästä vielä paranee. Fiilis muuten korkella, tuli tuossa kaverin kanssa pieni bisnesidean poikanenkin mieleen, mutta ei siitä sen enempää.
Sain eräältä alan filmejä ja kirjoja myyvältä jenkkifirmalta sähköpostia, kyselivät DVD:tä myyntiin. Katsotaan mitä siitä tulee. Ihan hyvä, että on kiinnostusta sinnekin suuntaan, saa näkyvyyttä, mikä on tässä vaiheessa tärkeää. Meteliä peliin!
Päivät ovat taas venähtäneet vähän myöhäisiksi, osin siksi, että ruokailuissa menee niin pitkään. Kun yhden aterian syömiseen saattaa mennä jopa kolme tuntia, se todellakin käy jo työstä :) Vaimo suunnittelee laittavansa jouluksi, kun saa vihdoinkin syödä, jos jonkimoista herkkua, mutta minulla niitä kuunnellessa tulee lähinnä yökkäysreaktio. Ei siis Hannan kokkaustaitojen vuoksi vaan siksi, kun on maha niin täynnä koko ajan ;) Mutta eipä niitä jouluna voisi syödä, vaikka tekisikin mieli, tosin torttuja aion kyllä ennen dietin alkua vielä maistella.





























