31.12.05

Paukutetaan vaan

Poks poks!

Taitaa tätä uutta vuotta vaivata sama asia kuin jouluakin: se alkaa joka vuosi aikaisemmin. Ainakin meilläpäin ovat raketit paukkuneet toissapäivästä lähtien, mutta onneksi sitä ei paljon enempää voi aikaistaakaan. Ensimmäisen kerran paukauksen kuultua meni aikaa tajuta se raketiksi, ajattelin vain, että taasko ne täällä ammuskelee! Parempi kuitenkin näin päin...

Tänään salilla paukutin kunnolla rintaa ja pitkästä aikaa tein myös penkkipunnerrusta. Se on hyvä perusliike. Yritän aina löytää uusia, vaihtoehtoisia liikkeitä hakien lihakseen parempaa tuntumaa, ja salilla onkin nähty jos jonkinlaista viritelmää. Mutta kyllä vanha kunnon pena on vielä voimissaan :)

Huomenna on sitten vuorossa se suuri paukutus. Älkäähän loukatko itseänne!

28.12.05

Good

Hellurei!

Lepo on tehnyt gutaa, niin sanoakseni. Jalkatreeni meni paremmin kuin pitkään aikaan, kyykkäsin kovemmilla painoilla.

Heräsin tänään seitsemältä. Siis aamulla, ja nyt nukkumaan, jotta ehtii kymmeneksi parturiin kynittäväksi. Rytmi on siis kääntynyt suht kunnolliseksi, taisivat salilla ihmetellä, kun Marko veteli reenejä valoisaan aikaan :).

Olin nähtävästi melkoisessa ylikunnossa, kun leposyke oli viime viikolla lähellä sataa, mutta tänä aamuna 59. Gutaa.

26.12.05

Joulu juhlista suurin

Palataanpa taas tähän päiväkirjan ääreen, oli näköjään jo kaipailtukin ;)

Toivottavasti kaikilla oli hyvä ja rauhallinen joulu, ja mikä tärkeintä, saitte paljon lahjoja ;)! Itse rauhoituin koko joulun ajaksi, en aukaissut töllöä tai konettakaan ollenkaan. Ainoa sähkövärkki päällä oli radio, josta kuunneltiin joululauluja.

Vipinää riittikin sitten siskon luona, missä kävimme kääntymässä aatoiltana. Lasten iloksi siellä kävi ihka oikea joulupukki. Pukki löi vaimoa kepillä takapuolelle, mistä minä taas en ollut kovinkaan iloinen... Herranjestas sitä lahjamäärää! Oli jos jonkun näköistä härveliä, Bratz- nukeista Star Wars- kypäriin ja miekkoihin. Niin mielenkiintoisia ne oli, että oli pakko itsekin kokeilla. Harmi ettei siskolla ollut digikameraa, olisitte nähneet Marko "Darth Vader" Savolaisen :). Minulle pukki toi sukkia, tossut ja kinttaat. Niin, ja ikkunakoristeen (?). Luulin olleeni kiltimpi.

Rauhoittuminen johtui osin siitäkin, että olin kipeänä. Jouduin jättämään myös aamuaerobiset väliin. Ruokahalu on tyystin kadonnut, eikä harmita yhtään, että jäi jouluherkuttelut väliin. Varsinkaan, kun parempi puolisko kieriskeli pari päivää lattialla ja valitti täyttä vatsaa. Eikä käsi käynyt kuin minuutin välein suklaarasialla :). Unta on tullut ihan kiitettävästi, ja kuumekin on laskenut, enää piirun verran yli 37. Harmittaa niin vietävästi, kun ei ole päässyt treenaamaan, mutta eiköhän se tästä.

23.12.05

"Tule joulu rautainen"

Huhhei!

On se hyvä, että joulu on vain kerran vuodessa. Ei muuten, mutta tuo kaupoissa ramppaaminen! Se syö miestä. Minun päähäni ei kyllä mitenkään mahdu, miten naiset (ainakain oma) jaksavat kierrellä kaupungilla tuntikausia, ja usein vielä pelkän huvin vuoksi?! Puuh. Kaupungilta palattuani vedinkin sitten neljän tunnin päikkärit :)

Tuo kolmen päivän treeniputki oli melko raskas, jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä kannattanut pitää välipäivä. Lämpö on noussut ja nenä vuotaa, mutta meikäläisen ajatusmalli kun on sellainen, että mitä heikommalta tuntuu, sitä kovempaa pitää painaa. Aina joskus siitä saa kärsiä. Muistan, kun nuorena en malttanut levätä tarpeeksi (tai ollenkaan), vaikka olisi ollut mikä tauti. Tuntuu melkoiselta ihmeeltä, ettei silloin tullut mitään jälkitauteja, sydänlihastulehdusta tai muuta. Näin joulun alla kun isonkin miehen mieli herkistyy, ja tekee mieli kiittää monesta muustakin asiasta ja henkilöstä elämässä. Voi kyllä johtua noista hempeistä joululauluista, joita on muutama päivä tullut kuunneltua...

Jalat olisivat seuraavana vuorossa. Voi olla, että lepään (laiskottelen, kuten joku sanoisi ;) nyt pari päivää, ja ehkä sunnuntaina sitten taas raudan kimppuun. Aamuarobiset pidän silti ohjelmassa. Eilen tein takahartiat ja -reidet, jälleen kerran pimeässä, mutta kun nuo salivehkeet kuitenkin sen verran tuttuja on, niin ei se suuri haittatekijä ole :)

21.12.05

Tuplat takaa

Jepulis!

Pari viimeistä treeniä on ollut yhtä tuskaa, on saanut tsempata tosissaan, että saa itsestään tehoja irti. Taitaa joku pöpö yrittää päästä valloilleen, vaikka yritänkin parhaani mukaan vältellä sairaita ihmisiä. Tänään oli vuorossa käsipäivä, tein pitkästä aikaa superina ja täytyy sanoa, että kyllä toimii!

Käväisin tuossa päivällä salilla, kun oli protskut päässyt loppumaan, ja tapasin ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti Suuren Seikkailn voittajan Kari "Copo" Koskelan. Oli todella mukavan ja rennon oloinen kaveri, ja ihan kivasti lihaksiakin. Näki, että oli siellä salilla tehty muutakin kuin käyty kääntymässä :). Myös Elovaaran Maija oli tekemässä juttua K&F- lehteen.

Lupasin laittaa kuvia, mutta suurimmasta osasta tuli juuri niin huonoja, kuin pelkäsinkin. Mutta toisaalta sellainen on kuva, kuin on mallikin. Tässä nyt kuitenkin yksi.

20.12.05

Odotellessa

Heipparallaa!

Dietti on purrut oikein hyvin, painoa oli aamulla 128,4kg, siis vähän liiankin hyvin... Nyt nostan vähän kaloreita, viime päivät on menneet alle 4000kcal:in, mikä on auttamattomasti liian vähän tähän painoon.

Joulu lähestyy, ja ainuttakaan lahjaa en ole vielä hankkinut. Ainut mahdollinen päivä käydä ostoksilla on torstai, sillä muut päivät ovat treenipäiviä, ja treenipäivinähän minä en tee muuta, siis mitään muuta, kuin treenaan. Olen tiivistänyt treenitahtia, nytkin tulee kolme treeniä putkeen. Napaleikkauksen takia on jäänyt niin monet treenit tekemättä, että tekee mieli rankaista itseään oikein kunnolla. Ja paitsi rankat treenit, kuuluu siihen myös munkkina eläminen. Ainakin treenipäivisin ;)

Tänään treenasin olkapäitä, trapeziuksia ja pohkeita. Treenin päälle tein vielä puoli tuntia aerobista. Huolestuttaa, sillä eräs sopimusasia on ollut työn alla, mutta ei ole edennyt yhtään. Rahat ovat vähissä, samoin ravinteet. Huomenna käsipäivä, pistän tänne kuvia, jos kaveri ehtii tuoda kameran.

18.12.05

Kunnon paikka

Hessunkessun!

Kun tuli tuosta uudesta salista kerrottua täällä, niin pistän nyt juttua myös tästä "kotisalista", joka sijaitsee ihan tuossa meidän vieressä. Olen treenannut Kunnon paikassa useamman vuoden, ja tykännyt salin laitteista. Muutama kuukausi sitten sali vaihtoi omistajaa (kuvassa alhaalla). Käy katsomassa lisää www.kunnonpaikka.net. Salilla on myös hyvä valikoima erilaisia lisäravinteita, ja saapa sieltä erään Supermassan treenifilmiäkin ;)

Kati&Jari Kuopio, ystävällinen ja ahkera salinomistaja-pariskunta.



Kuva salin David- puolelta, toisella puolella vähän järeämmät Kraftwerkin taljat ja jalkalaitteet sekä käsipainot. Salilla on vielä kolmaskin huone, jossa sijaitsee voimannostajille suunnatut kyykky/vetopaikat ja räkki-teline. Toki niitä voi käyttää kaikki muutkin :)



Tässä meikäläinen treenaamassa kyseisellä salilla viime kesänä.

16.12.05

...Ja dietti alkoi

Morijesta!

Ensimmäinen diettipäivä alkaa olla takana, kaloreita syöty n. 4300. Sekin on tehnyt tiukkaa, koska jätin malton pois kaikilta muilta aterioilta paitsi palkkarista. Paino oli aamulla 130,4 kg, mikä on n. 7-8kg vähemmän kuin vuonna -97, tai yleensä kun olen jäänyt dietille. Mutta kisapainotavoite on lähellä samaa kuin -97 eli n.110 kg. Monet ovat pyytäneet kuvia nyt dietille lähtiessä, joten otan muutaman kuvan tuossa käsipäivänä, ja jos ne onnistuvat edes jotenkin, niin laitan tänne muutaman kappaleen. Huonoja kuvia en ala tässä vaiheessa laittamaan, koska ne leviävät äkkiä maailmalle, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen (nyt tarvittaisiin Miken kuvaustaitoja).

Tänään treeniaika oli jo inhimillisempi, klo 20.00. Yritän tässä pikkuhiljaa käännellä rytmiä normaalimpaan suuntaan, sillä on vaikea saada esim. hieronta-aikoja yöllä kahdelta :).

15.12.05

Massakauden loppu

Morjens!

Viimeinen massapäivä ja herkut on syöty :)! Älkää nyt pettykö, en vetänyt kovin kauheita määriä :) yhden hampurilaisen grilliltä (jota sitäkään en kokonaan jaksanut syödä)ja Kismetin. Niin, ja kiinalaisessa kävin päivällä. On tätä jo odotettukin, diettiä nimittäin. Olen siitä erikoinen, että tykkään olla dietillä, varsinkin nyt, kun syöminen on viime viikot tehnyt tosi tiukkaa. Ajattelin aloittaa vähän vähemmillä kaloreilla ja lisätä sitten hieman. Vip- osio tulee näillä näkymin tammikuussa, eli siellä sitten siitä tarkemmin.

Jalat ovat kipeytyneet hyvin eilisestä treenistä. Etureidet siis tekaisin, treeni jota odottaa aina lähes pelonsekaisin tuntein. Tuota lihasryhmää tehdessä täytyy pusertaa itsestään irti tavallistakin enemmän, ja kyllähän tuota tuli eilenkin taas karjuttua ;) Mielessä pidetään, mihin ollaan matkalla, joten luultavsti meno muuttuu entistä eläimellisemmäksi. Mutta sehän on vain hyvä, vai mitä ;)?

13.12.05

Nuorennusleikkaus

Jee-es!

Kävisin jo ihan vampyyrista, sillä en ole nähnyt päivänvaloa moneen päivään. Mutta eipä sitä kyllä tähän vuodenaikaan taida näkyä paljon muutenkaan. Nukkumaan mennessä on pimeää ja herätessä myös. Ei ainakaan melatoniintuotannossa pitäisi olla häikkää, ja sen kyllä huomaa, unen määrä on lisääntynyt entisestään (mikäli mahdollista) :)

Täytyy kuitenkin taas hehkuttaa hyvää fiilistä, treenit nimittäin kulkee loistavasti! Muistelin tuossa, vuoden -92 Bodauslehteä lukiessa, sitä tunnetta, mikä vallitsi treeneissä nuorempana. Nostalgista! Helsingissä pidettiin Mr. Olympia- kisat sinä vuonna, joita olin katsomassakin, tosin itse kilpailuja ei paljon tullut nähtyä. Muistan pyytäneeni Gary Strydomilta, että "kerro minulle jotain salaisuuksia kehonrakennuksesta." Hän naurahti, ja sanoi ettei sellaisia ole. Sitten hän pyysi näyttämään kuntoa, joten vilautin hänelle vatsalihaksiani ja hän sanoi, että "hyvältä näyttää" :) Olin muuten ensimmäisellä kisadietilläni tuolloin. Sitä paloa on vaikea sanoin kuvata, eikä juuri sellaista tule varmaan koskaan enää olemaan, mutta nuoruuden innon tilalle on nykyisin tullut rutkasti kokemusta ja oman kehon tuntemusta (ja mielen!). Tulihan silloin tehtyä niin paljon turhaakin.

Olisin muuten käynyt joulupukistakin, jos olisin antanut parran vielä vähän kasvaa. Se alkoi kuitenkin jo häiritä itseänikin, muista puhumattakaan, joten ajelin sen menemään. Melkoista rautalankaa. Nuorenin kuulemma hetkessä 20 vuotta, aika hyvin ;)

11.12.05

Extreme

Hellouta!

Penkkarit siis 17.12. lauantaina. Pakkotoistolla oli puhetta, että Oululaiset pakkislaiset pitäisivät miitingin siellä. Pitäkää ihmeessä, tuolla voi päästä näkemään koviakin tuloksia!

Tämä on taas ollut niitä päiviä, kun tylsyys käy armottomana päälle. Lepopäivät ovat raskaita varsinkin Hannalle, sillä saatan tekemisen puutteessa keksiä kaikenlaista jäynää...;) Mutta tämä on minulle ainut tapa saada tuloksia nopeasti.

Enää neljä päivää dietin alkuun. Vähän kyllä mietityttää, koska yleensä dietin alkaessa olen ollut parhaassa voimakunnossa ja isoimmillani, mutta uskon että pystyn nyt kehittymään voimiltani ja lihaskooltani koko dietin ajan. Ja nyt tähtään siihen, että paras kunto olisi kisapäivänä, eikä massakaudella. Yleensähän olen juuri silloin näyttänyt hyvältä, verrattuna siihen, mitä olen sitten kisoissa ollut.

Eilinen käsitreeni meni hyvin. Kyynärpääkään ei vihoitellut, se on ollut monta kuukautta niin kipeä, ettei kunnon ojentajatreeniä ole saanut tehtyä. En uskalla kuvauttaa sitä, sillä en aio enää mennä veitsen alle vapaaehtoisesti, jollei se ole todella välttämätöntä. Nimittäin aina kun joku paikka aukaistaan, siinä on riski ettei se olekaan parempi (napa ei näytä vieläkään siltä kuin toivoisin). Lopuksi tein vielä vatsoja jonkun sarjan. Treeni oli taas eläimelliseen aikaan 23.30-01.00, mutta jos tähtää extreme- kuntoon, on myös treeniaikojen oltava extremejä :.)


Tänne ollaan menossa, jos vain rahoitus saadaan kuntoon ja pysyy äijä kasassa :).

9.12.05

Tiedossa penkkarit

Heissan!

Olen käyttänyt päivän niin tehokkaaseen lepäämiseen, että kohta on luvassa makuuhaavoja...

Tässä kuvia, joita lupasin.

Tässä Pöykiön Janne vetää alataljaa niin että tyrät rytkyy :). Jannella on kyllä tuo treeniasenne kohdillaan, antaa aina 100% jokaiseen sarjaan. Meno on välillä hurjankin näköistä, mutta pääasia, että rauta liikkuu.
Ja tässä herra rauhallisuus itse, eli aina hyvällä tuulella ja leppoisalla mielellä oleva Mursun Ilkka. Mutta silloin kun on noston hetki, on leppoisuus kaukana, kuten kuvasta näkyy. Olen muuten nähnyt Ilkan ilman paitaa jonkun kerran (siis salilla ;) Ilkalla on nimittäin kaunis vaimo, terveisiä Miialle!) ja mitä sen karvoituksen lävitse voi arvioida, vuoden kehotreenillä voisi osallistua jo kehonrakennuskisoihin.

Pojat ovat lähdössä Arnold Classiciin. Janne penkkaamaan ja Ilkka voimannostohommiin. On todella hienoa, että näinkin pienestä kylästä saadaan kavereita noin isoihin kisoihin. Isot rispectit kummallekin! Toivottavasti sieltä tarttuu jokunen taalakin taaskunpohjalle.

Tässä uuden Fitness and Golden Site- salin omistaja Rami sekä saliemäntä, aina ihq Jaana. Ramilla on asenne kohdallaan asiakkaita kohtaan, alusta asti heidät on otettu huomioon. Jaana vetää mm. spinningiä, uudet pyörät tulevat vkolla 52.
Yleiskuvaa salista. Läheskään kaikki laitteet eivät ole vielä tulleet, mutta avajaiset pidetään tammikuun alussa, jolloin kaiken pitäisi olla tiptop.


Fitness and Golden Site:llä on tulossa myös penkkikisat, joihin yhdeksi tuomariksi saapuu Jari "Bull" Mentula. Kisat alkavat klo 14.00, punnitus on klo 12.00-13.30. Ilmoittautuminen tapahtuu punnituksen yhteydessä ja osallistumismaksu on 10€. Tarkka päivämäärä pääsi unohtumaan, mutta tarkistan sen huomiseksi.

8.12.05

Rabdomyolyysi

Tervehdys!

Fiilis on pysynyt korkealla, treeni kulkee paremmin kuin moneen vuoteen. Tänään tein olkapäitä ja pohkeita, tosin jälleen pimeässä, mutta sehän ei menoa haittaa. Treenin jälkeen hain kebabia Oulun parhaasta kebab- paikasta, jonne tuli vähän kiire, mutta onneksi kaverin Mazdalla pääsi lujaa ;)

Toinen kaveri sai parinkymmenen sentin leikkausarven selkäänsä. Selkään oli iskenyt äärimmäisen harvinainen tauti nimeltä rabdomyolyysi, joka on siitä v- mäinen, että surkastuttaa lihakset. Veri ei kierrä lihaksissa ja myoglobiinia erittyy virtsaan, tai jotain sinne päin. Painajaismainen tilanne. Selkä leikattiin ja jätettiin aukinaisena paranemaan, nyt kaveri vetelee jo käsitreenejä. Way to go!

Huomenna laitan kuvia uudesta salista ja parista kaverista, jotka ovat lähdössä kilpailemaan Arnold Classiciin.

7.12.05

Räjähtävät lihakset

Jep!

En saanut blogia eilen aukeamaan, joten jäi kirjoittelu...

Selkätreeni oli superhyvä, pystyin pitkästä aikaa treenaamaan sitä kovasti. Minulla on tapana analysoida joka treeni jälkeenpäin, ja käyn myös liikkeet läpi päässä jo ennen treeniä. Psykologinen harjoittelu on yhtä tärkeää kuin itse harjoittelukin, ja pää harjoituksista haastavin. Analysoinneista lisää sitten vippi- osiossa, se saadaan luultavasti vielä tämän kuun aikana pystyyn.

Unirytmi on taas heittänyt kuperkeikkaa. Viideltä herätys, aamupala ja kolmen tunnin päikkärit, syönti, jonka jälkeen treenaamaan. Eilenkin vetelin rackkivetoa salilla pilkkopimeässä (ei nähnyt edes mitä painoja tankoon laittaa, joten piti arvata) kun valot sammuvat siellä kahdentoista jälkeen. Oli melko hc- olo :) Sitten vielä syömistä, syömistä ja syömistä. Olisin yöllä hakenut kebabia, mutta mikään paikka ei ollut enää auki. Tänäänkin tuli lähdettyä yöajelulle maitoa metsästämään ja nappasinpa mukaan pizzaakin. Kalorit ovat tärkein ravintoaine :)

Appivanhemmat kävivät toissapäivänä kylässä, ja näytin heille pätkän DVD:stäni. Minuutin hauistreeniä katsottuaan anoppi pisti kädet silmilleen ja sanoi ettei saata katsoa. Syynä oli kuulemma, että pelkää lihasten räjähtävän hetkenä minä hyvänsä...

4.12.05

Tonttu tuli taloon

Moikka!

Pikkujoulut on vietetty ja maha torttua täynnä :). En malttanut odottaa, joten leivoin ne itse, hyvin oli taito vielä hyppysissä. Olen nimittäin ravitsemistyöntekijä virallselta nimikkeeltäni. Joulu tuli kerralla taloon, tontut seinille ja kynttilät pöydille. Kaikenlaisia koristuksia sitä tehdäänkin, meiltä näyttää löytyvän mm. laulava joulukuusi ja lumiukkovalot.

Katsottiin Maailmojen sota- leffa sekä Mr.& Mrs. Smith, joista ensin mainitusta pidin mutta jälkimmäinen oli pettymys (naiskauneudesta huolimatta). Tykkään elokuvista, joissa tapahtuu koko ajan, eli toimintapainotteisista, miehisistä leffoista. Mutta aina välillä pitää joustaa ja antaa naisen valita, mitä katsotaan. Ja toivoa, että se olisi jotain parempaa kuin eräskin "Being Julia"...

Treenasin rintaa ja vähän vatsoja, siellä uudella salilla vihdoinkin. Tein Jari Mentulan nimeä kantaavaa härveliä, joka tuntui ihan hyvältä, kun sai säädöt kohdilleen. Treenailen kuitenkin varmaan tuossa Kunnon Paikassa, ja joulun jälkeen sitten taas Mayorsilla, jonne olen jo kaivannutkin. Varsnkin sitä rintakonetta, jonka nimeä en tiedä, pitää päästä painamaan.

2.12.05

Tapahtumia

Tervehdys!

Päivä alkoi rraskaalla herätyksellä ennen puolta päivää. Muuten olisi ollut ihan hyvä unirytmin käännytys, mutta aamupala venyi kuitenkin liian kauan, sillä oli kiiruhdettava lekurin vastaanotolle, verikokeiden tuloksia selvittämään. Sairaalasta tulikin kiirus hierojalle, kun hoitajien kanssa jäimme katsomaan näitä minun nettisivujani. Heidän kanssaan on aina mukava jutella, eikä sieltä malttaisi lähteä pois. Näytin kuulemma erilaiselta kuvissa (hmmm...), mikä johtunee siitä, että he ovat nähneet minua vain risupartaisena off- kunnossa :). Terveisiä vaan sinne osaston tytöille!

Hierojalla otettiin ylävartalo, koko vartaloa kun ei tunnissa, eikä puolessatoista, ehdi hieroakaan :). Ja illalla oli vielä etureisitreeni tiedossa, joten jalat jätettiin rauhaan. Hieronta rentoutti mukavasti, mutta ennen päiväunia piti vielä syödä, en ollut koko päivänä syönyt muuta kuin proteiinipirtelön.

Treenasin tänään siis etureisiä, ensimmäistä kertaa neljään viikkoon. Tuntui yllättävän hyvältä, pani vain puuskuttamaan niin vietävästi. Huomenna tiedossa hyvin ansaittu lepopäivä, ja sellaista vähän aavistelen ,että vaimo aikoo taikoa meille pikkujoulut (torttutaikinaa oli ilmestynyt pakkaseen). Jes!