28.9.09

Sairaalamuotia

Diettiprojekti on ohi!
Tarkoitushan oli testata, voiko naturaalina päästä lähellekään SM-kisakuntoa? Ei mitään kasvuhormoneita, laittomia rasvanpolttajia saatikka sitten muita hormonivalmisteita (muita kuin korvaushoito, joka menee).

Vastaus on: KYLLÄ.

Itselläni jäi kokoa suhtkoht paljon, mikä johtuu taustastani, eli se etu minulla oli, että olen joskus ollut niin iso, joten lihaskalvot sun muut ovat venyneet. Dietti meni uskomattoman hyvin, kun ottaa huomioon kaikki lääkkeet, joita joudun syömään, proteiinirajoitukset jne. Dietin aikana tuli useampi kilo lihasta samaan aikaan, kun rasva paloi, ja voimatasot nousivat koko dietin ajan aivan viimeisille viikoille asti, mikä on hyvä mittari dietin onnistumiselle. Missään vaiheessa ei tullut minkäänlaisia notkahduksia voimien suhteen.
Treenimäärät olivat aivan valtavia, kovempia kuin ikinä aikaisemmin, ja treeni-intensiteetti oli vähintäänki yhtä kova kuin ennen vanhaan. Silti pystyin palautumaan tästä kaikesta. Suurin syy tähän on varmaan optimaalinen lepo, ravinto ja lisäravinteet. Yksi dietin tarkoituksista oli myös testata, mistä lisäravinteista on oikeasti hyötyä ja paljon uutta informaatiota tuli.
Oliko dietti sitten naturaalina raskaampi kuin ei-naturaalina? Ei ollut raskaampaa, eikä kevyempää, kyllä se on aina ihan yhtä kovaa touhua. Kuulen aina joskus jonkun sanovan, että dietti on mennyt helposti, eikä ole ollut vaikeuksia. Silloin epäilen kyllä vahvasti, että kalorit eivät ole olleet tarpeeksi alhaalla ;)
Yleensähän se menee niin, että mitä hiljaisempi diettaaja, sitä kovemmassa kunnossa hän on :)

Itselläni vaikeimmat hetket olivat viimeiset kolme viikkoa, kun kuitenkin aikaa on vielä niin paljon jäljellä ja kaikki on kovimmillaan. Vaati kauheaa tsemppaamista monesti lähteä vetämään toista treeniä puoli kahdentoista aikaan yöllä yksin, kun tiesi, että salilla odottaa lukematon määrä pudotussarjoja sun muita hulluuksia. Joskus olisi kaivannut kyllä tsemparia mukaan. Ja vielä kun ei ollut mitään kisatavoitetta, vaati se extramotivaatiota.
Suuret kiitokset puolisolleni Hannalle, että kestit minua! En nimittäin ole mikään helpoin tyyppi dietillä kotona. Silloin kun teen näitä juttuja, olen niin focused, että aikaa toiselle ei juurikaan liikene. Sitä on ihan omissa oloissaan. Joten KIITOS.
Kuvia dietin varrelta osa1:
15.12.2008
Tästä se kaikki lähti. Viimeinen päivä sairaalassa munuaisensiirron jälkeen, painoa en ihan tarkasti muista, mutta niinkuin kuvasta näkyy, terve mies, ei patin pattia missään ;)
Fiilikset katossa, viiden viikon sairaalareissu takana, enää yksi yö edessä

Melkein kuin Usain Bolt :D
Tulipa vähän sairaalamuotiakin kuviin, eli Oyksin paras puku päällä :)
Viimeisen yön olin siis kotisairaalassa Oulussa, se on joku sääntöpykälä, vaikka yritin sanoa, että eikö viisi viikkoa jo riitä? Onneksi seuraavana yönä pääsin mamman viereen, oli sitä jo odotettukin ;)
Lisää kuvia dietin varrelta seuraavassa postauksessa.
Nyt sitten vähän huilaillaan, ja katsotaan mikä seuraava projekti on. Huomenna ainakin hyppään koneeseen ja suuntaan kohti Helsinkiä, keskiviikkona olen sitten Hakaniemen Solanassa klo 15 eteenpäin. Joten kaikki sinne vaan kyselemään treeneistä, ravinnosta tai ihan mistä haluatte :)
Sitten viikonlopuksi Lahteen, muistakaahan kaikki tulla sinnekin HCT:n standille jutustelemaan.
Edellispostauksen tuleva mestari (?) oli Jari Salmenaho.
Herra on syntynyt vuonna -58!!!! Kuka uskoisi....


Jari lähti diettaamaan 110kg löysästä painosta ja tällä hetkellä painoa on 112kg kireänä.
Toivotaan, että kaikki viimeistelyt osuvat nappiin, niin tulos ei voi olla kuin erinomainen.
Jari on voittanut mm. Nabban MM-kultaa vuonna 2006.

Posters

Tässäkö ensi lauantain raskaan sarjan SM-voittaja? Kerron kaverista lisää huomenna.



Tämä päivä vierähtikin sitten todella nopeasti, valmennusohjelmia oli niin paljon tehtävänä, että blogin kimppuun ei enää tämän kummemmin ehdi. Tässä nyt kuitenkin kuva päivän tunnelmista, tarvinneeko tähän enää mitään sanoa... ;P

Huomenna luvassa yhteenveto diettiprojektista, sekä vastauksia kommenttiboksin kysymyksiin.


23.9.09

Hienot systeemit

Kolme yötä jäljellä enää! (Laskin aivan itse sen...) :)
Sitten on tämä projekti tältä erää ohi. Voi pojat, että odotan sunnuntaita, kuin kuuta nousevaa :)

Etureisiä en ole voinut viikkoon tehdä kunnolla, sillä jalkaan iski yksi päivä sellainen kramppi, että se on ollut kipeä, mutta nyt alkaa helpottamaan. Toivottavasti lauantaina saisi tehtyä muutaman kunnon sarjan. Myös kyynärpää on alkanut vaivata entistä enemmän, hieroja oli sitä mieltä, että ojentajan kiinnityskohta saattaa olla tulehtunut, joten varsinkin kaikki kovasti ojentajaa venyttävät liikkeet jäävät pannaan, vaikka juuri ne toimivat minulla parhaiten.

Jälleen muuten mielenkiintoinen osoitus lisäravinteiden toimivuudesta. Joku aika sitten minulla alkoivat kädet kuivaa ja niihin tuli pieniä, kivuliaita haavoja. Sitten lisäsin huomattavasti kalaöljyn määrää, ja muutamassa päivässä kädet olivat parantuneet täysin, mitään muuta muutosta en tehnyt ruokavaliooni. (Tästähän tuli kuin mainoslause tv-shopissa, mutta näin tosiaan kävi)

Treeneissä en ole tehnyt viimeiseen viikkoon enää mitään rajuja pudotus- tai restpause-sarjoja, vaan pelkkiä suoria sarjoja. Kyllä niiden tekeminen on helppoa, eihän niillä meinaa saada edes hikeä pintaan...tulee lähes syyllinen olo, kun ei tee mitään rankempaa ;)


Odotan todella innolla Expoa ja uutta HCT:n sivuston lanseerausta, ja sitä että pääsen työskentelemään Hardcoreteamissa. Valmennushommia on tullut koko ajan lisää, on todella mukava suunnitella toisille ohjelmia, jotta he pääsevät tavoittelemaansa kuntoon, ja mieluummin paljon parempaankin :)

Meillä täällä pohjoisessa ei ole kaikkia hienoja systeemejä, joten välillä täytyy vähän improvisoida :)


Joka toinen kerta teen vipunostot istuen ja joka toinen kerta seisten.

Olen pitkästä aikaa ottanut mukaan punnerruksen vapaalla tangolla, on todella tehokas liike. Pitkään tuli väännettyä smithissä.

20.9.09

...and the answer is: Rich Gaspari!

Hellouta,

olin väärässä, ei se ollutkaan viime viikko dietin raskain, vaan tämä. Kyllä torstai ja perjantai vetivät miehen melko hiljaiseksi, varsinkin iltatreeneihin lähteminen vaati jo sellaisia poppakeinoja, että pois alta. Mutta man do what man's got to do. Salille kun pääsee, ja saa muutaman sarjan alle ja kehon lämpimäksi niin homma rullaa kuin unelma.
Yhden asian olen huomannut tässä; olen ehdottomasti aamutreenaaja. Aamulla on jotenkin kaikki helpompaa.

Männä viikolla otin joitakin uusia lisäravinteita käyttöön, ja kyllä täytyy sanoa, että potkua on. Nyt sen huomaa, mitkä ravinteet auttaa ja mitkä eivät, ennen oli vaikea sanoa, koska oli kemiaa sen verran mukana. Tämä on ollut todella mielenkiintoista kokeilla natuna kaikenlaisia juttuja. En tiedä, mikä uusista ravinteista toimii, vaiko kaikki yhdessä, mutta lihaspaineet ovat olleet ihan eri luokkaa, samoin kuin pumppi treeneissä vähistä kaloreista huolimatta. Kunto on välillä ollut tosin vähän nesteisempi. Painokin pompsahti yksi päivä neljä kiloa normaalista ylöspäin.

Aloin jo miettimään, onko tämä enää hyväksi siirrännäiselle, mutta mitä vielä: lääkäri soitti keskiviikkona uusimmat verikokeiden tulokset, ja nyt oltiin jo todella hyvissä lukemissa, urea jo lähes normaali ihmisen tasolla eli 9 paikkeilla ja kretskut ensimmäisen kerran alle 200. Loistavalta näyttää, kuten lekurikin totesi. Hemoglobiinikin alkaa pysymään jo vähän siedettävimmissä lukemissa, se on ollut n. 135. Kyllä muistan niitä aikoja, kun esim. "Supermass-return" DVD:tä tehtiin ja hg oli alimmillaan 87. Voitte kuvitella, miltä tuntui tehdä pudotussarjoja... Ne jotka filmin ovat nähneet, katsokaapa vaikka se alataljapudotussarja, jonka jälkeen kellahdan kyljelleen, ja taidan sanoa jotain "nyt lähtee henki". En oikeasti saanut ollenkaan vedettyä henkeä sisään, sillä happi ei kiertänyt elimistössä, koska hemoglobiini oli niin alhaalla :o

Uudet lisäravinteet ovat siis tauriini, tyrosiini ja beta-alaniini.

Tuosta tyrosiinistä kysyin Anssilta, kun olin sitä hankkimassa, että olisiko siitä mitään hyötyä. Anssi vastasi, että saattaa ollakin, itse asiassa sitä oli hänellä tynnyrissä (sitä käytetään Mannisen Neuro Overdriveen) ja sain koekäyttöön puhdasta jauhetta 50g.


Torstaina Bodaus-lehden toimittaja kävi tekemässä minusta juttua lehteen, kävimme napsimassa muutamia kuvia Mannisella ja salilla.

Pieni iltapala tälle illalle :)
Maailman parasta toscapiirakkaa, Hannan tekemää <3

Thickest natural back in the world :)



Arvontaan tuli lähes sata vastausta, niitä ropisi paitsi blogiin, niin myös sähköpostiin ja kännykkään :) Kiitos kaikille vastanneille!
Bodyhistoria ei ihan täysin ollut hallussa, oikeita vastauksia oli nimittäin vain parisenkymmentä, mutta toisaalta kuvakin oli heijastuksen vuoksi heikkolaatuinen, joten annetaan tämän kerran anteeksi ;)


Oikea vastaus on siis tämä herra:


Rich Gaspari.
Hyvä esimerkki siitä, miten ei-niin-lahjakas kaveri voi tinkimättömällä ja kovalla työllä päästä todella pitkälle, lähes loppuun asti.

Richard Gaspari Contest History


1983 Junior Nationals - NPC, Overall Winner


1983 Junior Nationals - NPC, HeavyWeight, 1st


1983 Nationals - NPC, HeavyWeight, 6th


1984 Nationals - NPC, Light-HeavyWeight, 1st


1984 World Amateur Championships - IFBB, Light-HeavyWeight, 1st


1985 Night of Champions - IFBB, 2nd


1985 Olympia - IFBB, 3rd


1986 Los Angeles Pro Championships - IFBB, Winner


1986 Olympia - IFBB, 2nd


1986 World Pro Championships - IFBB, Winner


1987 Grand Prix France - IFBB, Winner


1987 Grand Prix Germany (2) - IFBB, 2ndGrand Prix Germany - IFBB, Winner Olympia - IFBB, 2nd


1988 Grand Prix England - IFBB, 2nd1988 Grand Prix France - IFBB, Winner


1988 Grand Prix Germany - IFBB, Winner


1988 Grand Prix Greece - IFBB, 2nd


1988 Grand Prix Italy - IFBB, Winner


1988 Grand Prix Spain (2) - IFBB, 2nd


1988 Grand Prix Spain - IFBB, Winner


1988 Olympia - IFBB, 2nd


1989 Arnold Classic - IFBB, Winner


1989 Olympia - IFBB, 4th1990 Olympia - IFBB, 5th1991 Arnold Classic - IFBB, 7th


1991 Olympia - IFBB, 10th


1992 Arnold Classic - IFBB, 13th


1994 Chicago Pro Invitational - IFBB, 16th


1994 Niagara Falls Pro Invitational - IFBB, 15th


1994 Night of Champions - IFBB, Did not place


1995 Canada Pro Cup - IFBB, 5th


1995 Night of Champions - IFBB, 12th


1996 Canada Pro Cup - IFBB, 11th1996 Florida Pro Invitational - IFBB, 12th


1996 San Jose Pro Invitational - IFBB, 16th


Kisan ja Mannisen CMPuren voittajaksi onnetar valitsi nimimerkin Henkka, joka tunnisti Gasparin hauisten verisuonten perusteella :)
Laitatko Henkka osoitteesi s-postiin marko@hardcoreteam.com, nii laitetaan purkki postiin.
(Tämä on uusi sähköpostiosoitteeni, ilmoittelen näistä uusista yhteystiedoista tarkemmin vielä myöhemmin).

16.9.09

HCT

On tullut hyviä arvauksia edellispostauksen kisaan.
Helpotettakoon sen verran, että vartalo ei ole Dorian Yatesin eikä minun omani myöhemmiltä vuosilta, kuten joku heitti ;)

Laittakaahan vielä ehdotuksia tuonne kommenttiboxiin. Kisa on siis käynnissä ensi sunnuntaihin asti.




Kerroin edellisessä postauksessa myös yhteistyöstäni Hardcoreteamin kanssa.


Yksi tärkeimmistä syistä, miksi lähdin mukaan Hardcoreteamin toimintaan, on se, että HCT pyrkii auttamaan niin kokeneita kuin uran alkuvaiheessakin olevia kilpailijoita Suomessa ja ulkomailla. Lahjakkaita kilpailijoita tullaan sponsoroimaan ja auttamaan mm. kehittymiseen ja kilpailemiseen liittyvissä asioissa. Tulossa on myös uudenlaisia leirejä ja uusia valmennusmuotoja, joiden avulla lajista kiinnostuneet saavat oikeaa tietotaitoa. Hardcoreteamin ideana on myös luoda kontakteja ja yhdistää alan ihmisiä, niin kilpailijoita, harrastajia kuin sponsoreitakin. Eli meitä kaikkia, jotka haluavat olla mukana tässä äärimmäisessä laijissa ja ottaa mittaa itsestään ja muista yhtä hulluista :)


Toinen tärkeä pointti on se, että HCT pyrkii lisäämään yhteistyötä lajin sisällä toimivien tahojen kanssa. Tämä toiminta tähtää siihen, että voitaisiin katsoa yhdessä samaan suuntaan, eikä oltaisi koko ajan nokat vastakkain. Tällä tavalla saataisiin lajiakin vietyä paremmin eteenpäin.





1.10. Hardcoreteam avaa täysin uudenlaisen foorumin, jolla jokainen aktiivisesta elämäntavasta kiinnostunut voi hankkia oman profiilin ja tuoda siellä esille omia ajatuksiaan lajista niin blogikirjoitusten, artikkeleiden kuin kuvienkin muodossa. Foorumi on puolueeton, ja vaikka HCT:lle on tulossa omia oheistuotteita, kuten logovaatteita ja -lisäravinteita(mihin tämä minun lisäravinnekokeilukin tällä hetkellä tähtää) niin siellä saa kirjoitella myös muista hyväksi havaituista tuotteista ja yrityksistä sekä niitä edustavista kilpailijoista. Tärkeintä on, että tietoa hyvistä tuotteista jaetaan kaikkien eduksi!

13.9.09

Hardcore

On selvitty sitten tästäkin viikosta :)

Löysin kotoani vanhan lompakkoni yläasteajoilta. Siihen olin keräillyt idolieni kuvia, kuten Mike Quinn, Robbie Robinson, Bill "Superfoot" Wallace ja Mr. T. Myös tällainen kuvantekele löytyi. Näytin tätä kavereilleni ja sanoin, että jonakin päivänä tulen näyttämään tältä :)
Heitetäänpä tähän pieni kisanpoikanen:
Kuka arvaa, kenen kehonrakentajan vartaloon pääni on yhdistetty?
(Kuva on jotakuinkin vuodelta -87-89, tästä en ole ihan varma.)
Oikein arvanneiden kesken arvotaan Mannisen yhden kilon CMPure-kreatiinipurkki. Aikaa arvata on sunnuntaihin 20.9.asti. Muistakaa laittaa nimimerkki mukaan vastauksiin.

Tällainen ohjenuora löytyi myös lompakosta.


Manninen lupasi blogini lukijoille myös 10% prosentin alennuksen tuotteistaan ensi viikon (14.-20.9.) ajaksi. Tässä alennuskoodi: MShpam362634.

Tätä kirjoittaessani on todella ähky olo, on nimittäin ollut hiilaripäivä jälleen. Tai pitäisikö sanoa syö niin paljon kuin jaksat-päivä ;)...
Koskaan ei ole hyvä olla, joko on niin nälkä, ettei uni tule tai sitten on niin täynnä, ettei uni tule. Nyt alkoi keho todellakin ilmoittelemaan, että pitäisikö vähän hillitä tätä treenitahtia; niinkuin edellisessä postauksessa kerroin, pientä lämpöä oli. Se meni onneksi ohitse, mutta sitten tuli olkapää-, kyynärpää- ja etureisivaivoja. Mutta yritän huijata kehon jaksamaan vielä tämän pari viikkoa.

Sitten hieman yhteistyöasiaa. Tässä joku aika sitten Vihavaisen Jukka otti yhteyttä ja kyseli, olisiko minulla kiinnostusta alkaa tekemään yhteistyötä Hardcoreteamin kanssa. Olin kuullut sekä Jukasta että HC-teamista pelkkää hyvää, joten sanoin, että ilman muuta olisi hienoa olla mukana tällaisessa toiminnassa. Tämän jutun puitteissa aletaan nyt työskentelemään ja tulossa on kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista Suomen bodyelämään. Ensimmäinen iso juttu tullaan julkaisemaan Fitness Expossa 3.-4.10. Siellä ollaan ständillä mm. Mentulan Jarin kanssa, joten tulkaahaan heittämään läppää Supermassan ja Bullin kanssa ja ottamaan vaikka ainutlaatuisia yhteisposekuvia.

Toinen todella mielenkiintoinen yhteistyökuvio, jota on suunniteltu, ovat yhteiset projektit Jarin kanssa ensi vuoden puolella. Kunhan ne saadaan toteutettua, siitä tulee faneille todella iso juttu. Yritän myös omalta osaltani auttaa Jaria kaikilla mahdollisilla tavoilla, jotta hän saavuttaisi kisoissa sellaisen sijan, mikä tuolla työmäärällä ja noilla lihaksilla hänelle kuuluisi. Katsotaan, josko voisin tuoda jotain uusia näkemyksiä asioihin. Mutta kaikkea, missä minä olen mukana, voitte lokakuusta eteenpäin seurata Hardcoreteamin uusitulta nettisaitilta.

10.9.09

Vacuum

Kommenttiboxista poimittua:
"Eli miten olet nyt jakanut treenisi?"
Jako menee tällä hetkellä näin:
Ma: Rinta (+olkapäät)
Ti: Selkä+trapetziukset+vatsa (+kädet)
Ke: Takareidet+pohkeet (+etureidet)
To: Olkaäät(+rinta)
Pe: Kädet (+selkä+trapezius+vatsa)
La: Etureidet (+pohkeet +takareidet)
Su: Vapaa
Lisäksi aamuaerobiset tyhjällä vatsalla joka päivä, paitsi sunnuntaina.
Suluissa olevat ovat ns. paikkotreenejä, päätreeni vedetään isoilla painoilla ja käytetään kaikkia erikoistekniikoita, paikkolihaksille tehdään pienemmillä painoilla pumppaamalla pitkiä sarjoja.

Alkaa se maha sieltä pikku hiljaa katoamaan ;)
Eilen kroppa alkoi jo vähän vastustelemaan, oli pientä lämpöä 37, joten pidin ylimääräisen vapaapäivän. Mitään riskejä ei oteta terveyden suhteen.

9.9.09

Another posing yesterday

8.9.09

Tasting & posing

Muutin tämän viikon alusta treeniä niin, että nyt käyn aamulla tyhjällä vatsalla aamuaerobisella joka toinen päivä tasasykkeellä tunnin verran ja joka toinen päivä hiit-tyylillä tehtynä. Tällä hetkellä olen menossa kahdeksassa minuutissa, neljästä aloitettiin. Punttitreeni on viiden tunnin kuluttua aerobisesta, olen jakanut treenit kuudelle päivälle eli lauantaihin asti mennään ja sunnuntaisin on vapaapäivä.
Tämän viikon ensimmäiset päivät ovat olleet henkisesti raskaimpia koko projektin aikana. Jokaiseen sarjaan joutuu todella tsemppaamaan kovasti, näyttää siltä, että tästä tulee pahin viikko. Mutta niinhän sen pitää ollakin, takana on kuitenkin jo 12 kovaa viikkoa. Projekti siis loppuu 27.9., joten vajaat kolme viikko olisi vielä jäljellä. Kyllä nämä ovat niin kaksi eri lajia, kehonrakennus massakaudella ja kehonrakennus dietillä. Useimmilta kyllä onnistuu tuo ensimmäinen laji, mutta harvassa ovat ne, jotka tuossa jälkimmäisessä lajissa ovat hyviä, siinä todella punnitaan mielen lujuutta. Moni on yllättynyt siitä, kuinka rankkaa se todellisuudessa on. Hatunnosto tämänkin syksyn kisaajille, kaikille jotka sinne lavalle asti nousevat, isot respektit lähtee täältä! Muistakaa niinä kaikkein pahimpina hetkinä, että sen kun kestätte, niin lupaan että olette lavalla seisoessanne todella iloisia siitä :) Tsemppiä!

Asiasta kolmanteen, eilen soitteli Manninen, ja sanoi että nyt on proteiinissa maku kohdallaan, tulehan koemaistamaan uusia HydroIso makuja. Mikäpäs siinä, eikun ratsaille. Protskupirtelöt oli katettu nätisti valmiiksi pöydälle :)
Tässä vuorossa banaani.

Mansikka
Muina makuina olivat suklaa ja cappuccino. Niinhän siinä kävi, että en osannut päättää parasta, kun kaikki olivat niin hyviä...ilmeestä voisi kyllä päätellä, että mansikka oli aika päällikkö :) harmi vain, että en voinut ottaa enempää kuin lusikalla kielen kärjelle.
Luulin ensin, että näissä on rutkasti hiilareita, ne olivat sen verran makeita, mutta Anssi kertoi, että hiilareita on vain pari grammaa sataa grammaa kohden. Tällä hetkellä käytössä on maustamaton HydroIso.

Tämän illan poseeraus.

6.9.09

Hiilareita

Heipskukkuu!

Pitkästä aikaa sattui hiilaripäivälle vapapäivä, eli ohjelmassa ei muuta kuin kevyt palauttava lenkki, vähän venyttelyä ja hieronta.
Löytyi muutama todella kipeä kohta, mutta rentona yritin silti olla :)

Lepopäivä oli kyllä ansaittukin eilisen rumban jälkeen. Päivä alkoi huonosti nukutun (n. 5h) yön jälkeen, kun menin katsomaan Oulun kisoja Madetojan salille. Siellä meni aina iltapäivään asti, sieltä sitten suoraan salille kahdeksi tunniksi etureisiä rääkkäämään. Tämän jälkeen juoksujalkaa Cabaretiin kisajatkoille, missä vierähti kello yhteentoista asti illalla. Sieltä taas tukka putkella kohti salia ennenkuin salin ulko-ovi sulkeutuu, ja lähestulkoon kolmen tunnin treeni, palkkarit ja vielä takaisin Cabaretiin hakemaan porukka pois. Siinä vaiheessa kello olikin jo puoli viisi aamuyöstä. Mutta tärkeintähän oli se, että sain kaksi hyvää treeniä mahdutettua kiireiseen päivään :) kuvia ei valitettavasti tullut juurikaan otettua, hovikuvaajani Hannakin oli töissä koko päivän. Tässä pari.
Oululaisia bodylegendoja, Herrasen Jussi ja Myllymäen Jape.

Oli pitkästä aikaa mukavaa, kun koko Pohjois-Suomen bodykansa kokoontui yhteen. Näki paljon vanhoja tuttuja niin etelästä kuin pohjoisestakin :) itse kisasta ehdin katsella enemmänkin naisten fitnessiä, ja kyllä pohjoisen tytöt olivat kunnossa. Paljon onnea heille!

Toinen Classic Gym Oulun omistajista Maria Kuure oli jälleen loistokunnossa, voitto jäi vain muutaman pisteen päähän. Onnea Marialle!

Omaan silmään ainakin monet noviisikisaajat olivat todella tasokkaita ja kehityskelpoisia. Body-kisa jäi vähän tyngäksi, kun oli vain kolme kilpailijaa, ei siitä sen enempää. Yksi juttu, mikä pisti silmään, oli monen kohdalla poseeraustaitojen puute, liekö sitten harjoittelun puutteesta johtuvaa vai mitä. Toisaalta ymmärrän kyllä, että ensikertalaisella tämä saattaa mennä jännityksenkin piikkiin. Harjoitelkaa hyvät ihmiset näitä myös massakaudella, sillä hyvänkin fysiikan saa pilattua huonolla poseerauksella ja toisaalta fyysisiä heikkouksia pystyy peittämään hyvällä poseerauksella.

Omasta kunnosta sen verran, että paino oli alimmillaan 92,7 kg ja kireys oli jälleen mennyt hieman eteenpäin.

Kroppa sai vähän hiilareita, alkaa letkut pikkuhiljaa häämöttää :)

Jälleen onnistunut viikko takana niin treenin kuin muunkin osalta. Lahden kisoihin kolme viikkoa ja kuusi päivää aikaa. Olen itse siellä paikalla, tulkaahan kaikki morjestamaan ja vaihtamaan kuulumisia ja vaikka ottamaan kanssani pienet pose-vertauskuvat ;)! Näillä näkymin on tulossa n. 100 "Supermass- Return" DVD-levyä myyntiin ja kaikkea muutakin pientä kivaa, mutta niistä tarkemmin myöhemmin.

3.9.09

Videoita

Vähän videopäivitystä tämän päivän iltatreenistä. Vuorossa olivat olkapäät ja ojentajat.Pystysoutu. Tämä on hyvä liike sivuolkapäille, kun tekee vähän leveämmällä otteella. Vastaa vipunostoa sivulle, mutta pystyy käyttämään isompia painoja.

Yksi parhaista etuolkapääliikkeistä, joita olen tehnyt. Pystyy supistamaan hyvin yläasennossa olkapäitä eikä paljon huijata voi.

Suosikki takaolkapääliike.

Myös yksi suosikkiliikkeistäni eri variaatioilla tehtynä, joko taljassa tai vapaalla mutkatangolla.

Kävin eilen morjestamassa Mannista. Anssin kanssa pitää aina vaihtaa kuulumiset urheiluravinnetutkimuksen viimeisimmistä tiedonjyvistä, mies tietää näistä jutuista enemmän kuin moni muu yhteensä. Tuli ilmi jälleen uusi tärkeä tieto, syön nimittäin tällä hetkellä kolesterolilääkkeitä eli statiineja, jotka pudottavat Q-10 tasoja. Ihme homma, nämäkin lääkkeet estävät lihaskasvua...missähän mitoissa sitä olisi ilman näitä ja kortisonia ;)? Joka tapauksessa Q-kymppiä lähti muun muassa matkaan. Varastomyymälässä oli muuten luvassa jos jonkin näköistä tarjousta tälle lauantaille, kisaviikonlopun kunniaksi, joten käyttäkäähän tarjoukset hyväksi!