Hymyssä suin

Hellouta!

Tässä viikon kuluessa olen melkein joutunut juoksemaan pakoon ihanaa vaimoani ;). Paitsi että tuon kauniimman puoliskon loppumaton tanssi-innostus ei totisesti anna minullekaan rauhaa, on tämä lisäksi saanut ärhäkän annoksen bodimiehen painajaista eli vauvakuumetta. Toissa lauantaina näet vietettiin kastejuhlia, joissa kaveripariskunnan pienelle vilkkusilmäiselle nyytille annettiin komea nimi. Jälleen siis yksi bodari, joka ei jäänytkään vaille jälkikasvua ;).

Pikkujäbä oli minustakin oikein potra, mutta sanokaapa mikä noihin naisihmisiin menee pilttien läheisyydessä? Ne taantuvat itsekin imeväisten tasolle, alkavat leperrellä sekavia ja muikistelevat kasvolihaksiaan tuolle kaljua michelin-ukkoa muistuttavalle miniatyyri- ihmiselle. Ja jos vaippaveikon kasvoilla sattuu vilahtamaan pienikin hymyntapainen, siitäkös he vain innostuvat!

Kuten arvata saattaa, levisivät myös Hannan suupielet pikavauhtia tämän ihastellessa tuota pientä tunnelataamoa :). Ne kohosivat kohoamistaan, ja olivat lopulta korkeammalla kuin Hangon keksin vähemmän tunnetulla isoveljellä, joka pari vuotta megabulkattuaan sai tarpeekseen tympeistä poskikrampeista, ja puri leuat niin tiukasti yhteen, että kieli jäi puristukseen ja halvaannutti posket jättäen kasvoille pysyväksi ilmeeksi hurjan jokerinnaamiota muistuttavan irvistyksen.
Hannan hymyn sulattamat suupielet sen sijaan pysyivät koholla aina seuraavaan iltaan saakka, jolloin kramppasivat. Mikä huolestuttavinta, tuosta päivästä asti neidin silmät ovat loistaneet tavallistakin kirkkaammin. Se jos mikä saa kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Mihinköhän tässä vielä joudutaan... ;)

Tuli muuten mieleeni, että kestävyys on noussut uudelle tasolle lääkityksen myötä. EPO on myös selvästi virkistänyt oloa näinkin lyhyen käytön jälkeen, mikä saa toivomaan, että voisin vihdoinkin heittää hyvästit lähes krooniseksi kehittyneelle väsymykselle. Ne meikäläisen kuuluisat, pienen ikuisuuden kestävät päiväunet ovat siis lähestulkoon historiaa :).

Tässä sen kunniaksi paljon puhuva kuva muutaman viikon takaisesta akuutista tilanteesta sohvalla, johon olin autuaan tietämättömänä väsähtänyt hirsiä vetelemään. (Näky varmaan on syöpynyt jokaisen meikäläisen tavat tuntevan mieleen) ;).
IN MEMORIAM :









DAYDREAMING

Perusbodari?

Moromoro!

Uskomatonta mutta totta, päivitystä pukkaa jo ennenkuin edellinen on kylmennyt :).

Tässä muutama kuva viime lauantailta.
Eli painoa oli aamulla 117 kg ilman vaatteita, mistä olin aika yllättynyt, kun otetaan olosuhteet huomioon.

Viimeiset kolme kuukautta olen elänyt kaikkia bodauslakien vastaisesti, eli ensinnäkin olen ollut täysin kaurapuurolinjalla ja minun kaurapuurolinjani ei tarkoita, että otetaan "vain vähemmän", vaan todellakin täysin ilman. Ja ruokailuni, esim. eilen aamupalaksi viisi cocktailpiirakkaa, vähän suolalihaa, lasi maitoa. Sitten iltapäivällä mäkkärissä kana-ateria. Siinäpä päivän syönnit. Näin on siis suurin piirtein mennyt kolme kk:ta. Plus lähes päivittäinen karkin popsiminen. Ja treenit ovat suurimmaksi osaksi olleet paria kertaa viikossa. Vähän muutamia nykyisiä treenipainoja: Esim. viime rintatreenissä penkkiä 100kg x6, vinopenkkiä tangolla 85kg x10, pecdeck 50kg x12. Ei mitään muuta.

Testosteronitasot mitattiin myös. Niistä sen verran, että testaaja luuli papereissa olevan väärän nimen, koska arveli arvojen perusteella henkilön olevan nainen :).
Eikä näissä jutuissa ole mitään liioiteltua. Siihen nähden kuntoni on mielestäni pysynyt jokseenkin hyvänä.

Kuvat laitoin, koska tilanteen ollessa tämä jotkut ovat alkaneet viisastella, että "onhan se tiedetty, ettei siitä tule mitään", ja että "Flex:hänkin sanoi, että minunkaltaisiani bodareita ovat salit pullollaan". Tekisi kyllä mieli nähdä kuvia Flexistä, kun hänellä oli munuaiset samassa kunnossa kuin minulla nyt, ihan vertailun vuoksi. Nähtäisiin kumman ulkomuoto se oli lähempänä perusbodaria. Ei kai voi muuta kuin todeta, että tällaisen tilanteen sattuessa kohdalle urheilijan todellinen lahjakkuus punnitaan. Tauti, joka minulla on, on kaiken lisäksi katabolinen. Mitä olisikaan saatu aikaiseksi, jos olisin saanut treenata terveenä.

Tanssii bodarin lailla

Houhou!

Torstaina siis lääkäri VIHDOINKIN soitti ja kertoi verikokeiden tuloksista. Muutama arvo oli huolestuttavan korkealla, esim. kreatiniini yli 800.
Proteiinin saannin vähentämisen (vanha koira ei uusia temppuja opi ja on siis syönyt liikaa valkuaista) lisäksi maito ja ruisleipä on jätettävä pois, sillä niistä kertyy mm. kalsiumia ja forforia elimistöön. Tämä harmittaa, sillä nuo ruoka-aineet ovat muutamia niistä, joista todella pidän.

Myös muut arvot olivat ottaneet vähän takapakkia, ei mitenkään hälyttävästi tosin. Hemoglobiini oli edelleen melko alhainen 113, eikä se tunnu nousevan millään, joten tällä kertaa tohtori määräsi vähän rautatabletteja vahvempaa lääkettä eli EPOa. Hyvät oltavat siis, kun hormoneitakin saa jo reseptillä ;). Mutta leikki sikseen, tarpeeseen tuo tulee, sillä happi on välistä ollut melko vähissä.

Ruokahalu on parantunut, tuntuu että on koko ajan nälkä (wow!). Mutta se taitaa olla ihan luonnollista seurausta siitä, että jonkin aikaa olen elänyt melko vähillä kalorimäärillä. Vointi onkin tuntunut paremmalta muutaman kuukauden takaiseen ähkyturvotukseen. Treenaamassa olen käynyt 2-3 päivän välein, tänään päivällä viimeksi, ja elleivät silmäni valehdelleet näytti kunto vielä suhtkoht hyvältä. Paino ei ole pudonnut niin paljon kuin pelkäsin, ja kun pitkästä aikaa uskaltauduin aamulla vaa'alle, pamahti näytölle pyöreät 117 kg! Tätä lääkärikin ihmetteli ja sanoi, tosin vippaskonsteja epäillen, että me bodarit olemme omaa luokkaamme lihasten ylläpidon suhteen ;) Tällaisessa tilanteessa kun keho on jokseenkin katabolisessa tilassa.

Viime viikkojen aikana olen miettinyt tulevaisuutta suuntaan jos toiseenkin. Kuten arvata saattaa, vähän tyhjältä tuntuisi elämä ilman kehonrakennusta. Koko identiteetin rakentaminen pitäisi ikäänkuin aloittaa alusta. No, ehkä tässä vielä jotain keksitään, pannaan vaikka munuaiset vaihtoon jos ei muu auta. Mutta kysymykseen siitä, olisinko valmis antamaan henkeni tämän lajin ja unelmieni puolesta on vastattava, tosin pitkän harkinnan jälkeen, että en olisi.
Lähimmäiset varmasti joutuvat koville, he ovat terveydestäni todella huolissaan, jopa enemmän kuin minä itse. Olen kerran jos toisenkin saanut avovaimolta kuulla hienovaraisia sekä ei-niin-hienovaraisia kehotuksia lopettaa. Hannalla kun kuulemma on suunnitelmia minun pääni menoksi vielä usean vuosikymmenen ajalle ;).

Jossain vaiheessa pitäisi vielä käydä ainakin pyörähtämässä Helsingissä, joko ennen toukokuuta, jolloin seuraavat verikokeet ovat tai sen jälkeen.

Liikunnasta puheen ollen on paremman puoliskon vallannut tanssikuume. Olisikohan sillä eräällä tanssiohjelmalla osuutta asiaan... Hanna on yrittänyt taivutella minuakin kursseille, mutta taidan jättää väliin, tämä keho kun tuskin tangoon taipuu. Tai vaikka taipuisikin, joutuisivat tanssiparin varpaat kovalle koetukselle. Ja jos pukemaan ylle asiaan kuuluvat kimaltavat trikoovetimet, muistuttaisin lähinnä pystyyn noussutta makkarankuoren sisään sullottua karjaeläintä ;)


Mutta kyllä mielestäni hyvin vedetty tanssi on kuitenkin hienoa katsella. Ja tottapuhuen, ei se harrastuksena ole sieltä huonoimmasta päästä. Monipuolisesta vartalon osien käytöstä, liikkuvuden parantumisesta ja kehonhallinnasta on muuten hyötyä kehiksen vapaaohjelmassakin. "Tanssii tähtien kanssa" -ohjelmaa on tullut seurattua myös siksi, että eräs tanssinopettajista on serkkupoika.

Faktat

Moro pitkästä aikaa!

Useimpien tiedossa jo varmaan on, että munuaiseni eivät aivan parhaassa terässä ole. Itse olen tiennyt asian jo vuodesta 2004, jolloin se todettiin. Olen ottanut tietoisen riskin jatkaessani uraani, itse asiassa lopettaminen ei ole käynyt edes mielessäni. Tätä ei ehkä ymmärretä, mutta jos on antanut koko elämänsä yhdelle ainoalle asialle, enkä pelkästään minä, vaan myös moni läheinen ihminen on joutunut uhraamaan paljon (eikä vähimpänä ne uskolliset fanit, jotka ovat kannustaneet minua vaikeinakin aikoina). En millään halua tuottaa näille ihmisille pettymystä.

Tämä oli myös syy siihen, miksi en kehittynyt haluamallani tavalla aloittaessani comebackin tekemisen. Ihmettelin välillä, kun pelkkä pohjetreenikin sai puuskuttamaan ja tuntui, ettei jaksa tehdä mitään. Mutta eihän se ole ihmekään, jos hemoglobiini tippuu tuolta 170 sadan pintaan.
Ensi tiistaina otetaan jälleen verikokeet, että nähdään missä tällä hetkellä mennään.

Treenit ovat jääneet aika vähiin viime aikoina, koska en saisi syödä kovin proteiinipitoista ruokaa. Yleensä munuaispotilaille suositellaan maksimissaan n. 70 proteiinigrammaa vuorokautta kohden. Kun kerroin lekurille syöväni 400g päivässä, ei hän liiemmälti pitänyt ajatuksesta :). Paino on luonnollisesti tippunut, en ole edes uskaltautunut vaa'alle.

Tänään kävin vaihteeksi treenaamassa, ja treenin päälle ampaisin vielä uimahallille sparraamaan poikien kanssa. Vähän painittiin ja potkittiin toisiamme :). Yllättävän hyvin olivat hommat vielä hanskassa. Kuka sanoikaan, että Supermassa on laiska ;)? Nappasin muutaman kuvan treenin jälkeen, harjoitukset ovat olleet kevyitä ja treenejä pari kertaa viikossa. Pienennytty on.



Lääkärit eivät tiedä tarkalleen, mistä tämä munuaishässäkkä johtuu. Olen kyllä avoimesti kertonut heille, mitä kehonrakennus tällä tasolla vaatii.

Mutta ei tässä auta kuin odotella tiistaita ja toivoa, että ei olisi tullut takapakkia. Kiitos kaikista kannustavista viesteistä. Vaikka tämä on todella raskasta aikaa minulle, olen valmis katsomaan kortit loppuun asti.