10.10.08

Filmiä edellisestä



93,7 kg!

Tervehdys!

Paino nytkähti liikkeelle, kun lisäsin liikuntaa aika radikaalisti. Nyt tosin alkaa taas olla ylikunnon oireita, mutta ajattelin sinnitellä vielä viikon tällä ohjelmalla. Sen jälkeen tulee kevyempi viikko ja suuntaamme Hannan kanssa kohti etelää.

Tuo reissuun lähtö ei ole ihan yksinkertaista, pitää nimittäin järjestää pari dialyysiä Helsinkiin, mutta eiköhän se onnistu. Siellä ei kuulemma oikein mielellään oteta ulkopaikkakuntalaisia hoitoon, koska on niin täyttä jo omasta takaa. Mutta jos teen itse hoidot alusta loppuun, enkä näin ollen sido hoitohenkilökuntaa, niin ei pitäisi olla ongelmia.

Videot ovat eilisen treenin lämmittelystä. Terävyys ja rentous vähän hakusessa edellisen päivän punttitreenistä johtuen. Ensi viikkoon.

2.10.08

Hengissä ollaan

Moro!

Onkin taas tovi vierähtänyt viime päivityksestä. Mutta eipä tässä mitään ihmeempää ole tapahtunut; treeniä, dialyysiä ja taas treeniä.

Treenipuolella sen verran uutta tulossa, että 4.10 alkaa täällä Oulussa brasilialaisen jujutsun ja 14.10 vapaaottelun peruskurssit. Nämä ajattelin käydä tsekkaamassa.

Painoa on edelleen aivan liikaa, noin 96kg. Saapa nähdä pääsenkö ikinä sinne 80kg lähettyville, tuli sen verran kauan tuota kehishommaa hakattua. Lähes 15 vuotta siinä meni ammattimaisesti, siitä asti kun pääsin ammattikoulusta vuonna -91 aina vuoteen -05. Että ei nuo viimeset lihariekaleet meinaa edelleenkään irrota.

Ja sitten vielä nettihuhuista sen verran, että voisilmää ei ole eksynyt puuroon ja yhä siis hengissä ollaan :). Tämä tällä kertaa, yritän saada seuraavaksi videota tai kuvia tekstin jatkeeksi.